lauantai 26. marraskuuta 2016

Harmaa Karhunkierros

18-23.11.16

Karhunkierrokselle? Tähän aikaan vuodesta?
Joo.
Hiljaisuus... okei.
Uusi hiljaisuus... siellä on varmaan pimeää ja kylmää.
Joo :)

Siilastupa, Karhunkierros marraskuussa, autiotupaSesonkiaikoina Suomen suosituimmilla vaellusreiteillä riittää retkeilijöitä. Karhunkierros Kuusamossa on yksi näistä kohteista, joista kaikki ovat kuulleet ja moni on itsekin käynyt ainakin päiväseltään. Maisemat ovat jylhät ja retkeilyrakenteet kunnossa. Kuitenkin, jos on valmis hieman tinkimään ajankohdasta ja sääoloista, niin on mahdollista että näissä upeissa puitteissa saa vaeltaa ihan yksin.

Googletin etukäteen "Karhunkierros marraskuussa" ja huomasin kyllä, että tällä haulla tuli paljon vähemmän relevantteja osumia kuin vaikkapa "Karhunkierros syyskuussa". Silti olin yllättynyt, ettei yhdessäkään tuvassa ollut muita yöpyjiä. Oikeastaan ainoat näkemämme ihmiset koko aikana olivat lauantaina pientä Karhunkierrosta kiertäneet päiväretkeilijät sekä yksi pariskunta Kiutakönkään lähellä. Lisäksi ensimmäisenä yönä puolenyön jälkeen joku kävi Siilastuvan terassilla, kurkisti sisään, sanoi: "On siellä porukkaa" ja jatkoi matkaa.

Jussinkämpän vieraskirjasta selvisi, että olimme neljännet tuvassa marraskuun aikana yöpyneet. Myönnän, että tuntui melkein pahalta lämmittää kahdenkymmenen hengen hirsilukaalia kahdelle hengelle yhtä yötä varten. Vieläpä vähän märillä puilla. Samaisessa vieraskirjassa luki, että syyskuun toisella viikolla paikalla oli ollut 40-50 henkeä. Suora lainaus: "Ihan sikana porukkaa."

Taivalköngäs
Ihka ensimmäinen autiotupiin perustuva vaellus on siis nyt takana. Koska olin vieläpä liikkeellä ilman lapsia, niin rinkka painoi ihmeellisen vähän, puuttuihan sieltä teltta sekä lasten varusteita ja ruokia. Olo oli muutenkin vapaa, kun ei ollut vastuussa kenestäkään. Tuntui siltä, että voisi juosta ja hyppiä koko Karhunkierroksen läpi.

Oikeastaan ihmeellistä onkin miten tuohon samaan rinkkaan saa niin paljon enemmän tavaraa ahdettua ja kiinnitettyä, jos vain oikein yrittää. Varsinkin niillä retkillä, jotka olen tehnyt yksin lapsen/lasten kanssa, on kantamus ollut ihan kesäkelilläkin aika paljon painavampi.

Jussinkämppä, Karhunkierros marraskuussa

Kävelimme Juuma-Ristikallio -välin sekä poikkesimme ilman rinkkoja Kallioportissa ja Oulangan kanjonilla. Vuodenajasta huolimatta matka pääkaupunkiseudulta reitin varteen ja takaisin sujui täysin julkisilla. Ei toki kovin nopeasti tai helposti, menomatkalla istuin yhteensä seitsemässä eri junassa, bussissa tai pikkubussissa ja matka kesti yli 20h suuntaansa. Siinä ehti mieli rauhoittua kiireisen työviikon jälkeen.

Karhunkierroksen varrella riittää jyrkkiä rinteitä ja hienoja koskia. Vastapainona on sitten myös hieman jopa tylsää kangasmetsää. Oulangan kanjoni (alla), oli minusta ehdottomasti yksi hienoimmista reissulla näkemistämme paikoista. Kuva ei mitenkään tee oikeutta paikalle, joka oli minusta jopa vaikuttavampi kuin reitin varsinainen päänähtävyys, Kiutaköngäs.
  Oulangan kanjoni, Karhunkierros

Reissun aikana oli, kuten odotettu, märkää ja pimeää. Satoi vettä, räntää ja lunta. Jos ei satanut, niin kosteus tuntui tiivistyvän suoraan ilmasta ja kastelevan kaiken. Kenkäni olivat joka ilta aivan litimärät. Sitten yhtenä päivänä näimme häivähdyksen auringosta. Hetken verran maisemassa oli muitakin värejä kuin musta ja valkoinen.

Hiiret tuntuivat joillakin tuvilla olevan varsinainen ongelma. Joka paikassa on tietysti hyvä ripustaa ruoat yöksi seinälle ja koittaa olla murustelematta kovasti, mutta Taivalkönkään tuvassa oli erityisen rohkeita otuksia sekä erityisen paljon niiden jätöksiä. Juttelimme pöydän ääressä ja toinen rinkka oli metrin päässä oli tuvan lattialla, suuaukko auki. Sinne vaan vilahti pieni ravinnonetsijä. Yö kuluikin sitten kuunnellessa rapinoita joka puolelta ja miettiessä koska jokin vilistäjistä pyyhältää naaman yli. Ei kiva. Enpä ollut etukäteen ajatellut, että teltta pitäisi olla mukana eläinten varalta.

Taivalköngäs, autiotupa, Karhunkierros

Marraskuussa päivät ovat lyhyitä ja osa maisemista jäikin meiltä näkemättä. Oma viehätyksensä on kuitenkin kulkea pimeää polkua pitkin kuunnellen könkäiden pauhua jossain alhaalla. Voi vaan arvailla kuinka lähellä tai kaukana vesi oikeastaan onkaan.

Retken paras hetki oli kun kuljimme pilkkopimeässä metsässä, oransseja reittimerkkejä tarkkaillen. Yhtäkkiä pimeyden keskeltä ilmestyivät näkyviin satumaiset, täydellisesti rinteeseen sopivat, lumen peittämät portaat, joita kukaan ei ollut kulkenut viimeisen lumisateen jälkeen. Mäen päällä istahdin kivelle ja ajattelin: metsä on lempeä, metsä on turvallinen. Kaikki on hyvin.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Lumi sulaa, pakko hiihtää

Lumi tuli etelään taianomaisesti marraskuun alussa ja ensi viikolla se sulaa pois. Ehtikö pienten lasten äiti hiihtämään? Ehti hyvin, eikä mennyt edes yöhommiksi, vaikka kuvien perusteella siltä ehkä näyttääkin. Järkkäri reistaili, joten tällä kertaa oli tyytyminen puhelimen kameraan.

Sunnuntai-iltana seitsemältä Oittaan parkkipaikalla oli hyvä määrä autoja, mutta erikoisesti ne olivat kaikki pakkautuneet siihen päähän parkkipaikkaa, joka on lähellä lumetettua, 1.3 km latua. Itse hiihtelin puolitoista tuntia valaisemattomalla ladulla Oittaan ja Solvallan välillä näkemättä ketään. Hämärä talvinen metsä ja suksien narahdukset ladulla saivat mielen rauhaisaksi. Samalla tuli testattua upouusi otsalamppukin, hyvin näki. Suurkiitos Espoon kaupungin liikuntatoimelle, että ladut tehdään heti kun saadaan lunta, vaikka onkin tiedossa etteivät ne kovin kauaa kestä. Tällä jaksaa taas monta lumetonta ja märkää päivää.

 

perjantai 11. marraskuuta 2016

Sorlammella marraskuussa

Eräänä marraskuisena aamuna mies lähti töihin, esikoinen kouluun ja minä hyppäsin kuopuksen kanssa Nuuksioon menevään bussiin. Olin jo lokakuun alkupuolella katsellut bussiaikatauluja ja miettinyt pientä retkeä Takalan laavulle. Onneksi tarkistin aikataulut vielä lähtiessä sillä bussit eivät kuljekaan Kattilaan saakka lokakuun lopun ja toukokuun alun välisenä aikana. Muutin siis suunnitelmaa ja jäimme bussin kyydistä jo Sorlammen kohdalla.

Sorlampi, Espoo
Sorlampi on aivan Nuuksion eteläpuolella ja kuuluu ymmärtääkseni Helsingin  virkistysalueisiin vaikka Espoossa sijaitseekin. Ainakin lammen rannalla oleva nuotiopaikka on Helsingin kaupungin ylläpitämä. Lammen ympärillä kulkeva, 5.5 km mittainen luontopolku taas on Espoon liikuntapalvelujen hoidossa. Tällä kertaa emme kiertäneet koko luontopolkua, vaan kuljimme lyhintä reittiä nuotiopaikalle, siitäkin tuli bussipysäkiltä lähtien matkaa vajaa 2 km suuntaansa, ihan tarpeeksi pienelle tallaajalle. Hienoja talvisia kuvia muualta luontopolun varrelta löytyy vaikkapa täältä.


Tulipaikalla puuvarasto ammotti melkein tyhjänä, poltimme säästeliäästi pari puuta ja risuja niin että saimme nakit ja vaahtokarkit lämpimiksi. Paikalla olikin kyltti, jossa luki: "ei talvikunnossapitoa". Paikan päällä myös muistin edellisen, tammikuisen reissumme tänne. Silloin puita kyllä oli, mutta ne olivat litimärkiä. En tiedä onko sitten ajatuksena, ettei puita käytettäisi talvella ja että ne siinä kasassa jotenkin kevään aikana kuivuisivat.

Sorlammen nuotiopaikka
Luontopolun varrella on mukavasti pitkospuita, kallioita ja salaperäistä kuusikkoa, jotka ihastuttivat 3-vuotiasta. Lumi oli kuorruttanut maan kauniisti ja takaisinpäin lähtiessämme alkoi sataa vielä lisää. Polku oli merkitty keltaisilla läiskillä ja osittain vihreillä nauhoilla. Keltaiset merkit oli kuulemma tarkoitettu minulle, koska pidän niin paljon keltaisesta. On aina yhtä ihmeellistä, miten paljon seuraavan merkin etsiminen voi motivoida lasta.


Paluumatka sujui ihmeen nopeasti, mutta silti melkein jäimme bussin kyydistä. Kiitos ihanalle kuljettajalle joka otti meidät kyytiin pysäkkien väliltä, tien reunasta.    

Sorlammen nuotiopaikka



lauantai 5. marraskuuta 2016

Aamu -yksin minun

Tuuli suhisee korvissa kun viiletän katuja pitkin alaspäin. Sitten käännös hiekkatielle, polkaisuja niityn vierellä ja pellon laitaa eteenpäin. Seuraavaksi havumetsän halki kohti kaupunkia. Kehä II:n ja I:n ylitys ja lopuksi vielä kaarros lehdon reunasta työpaikan pihaan.

Jokainen pienten lasten vanhempi varmasti tunnistaa kroonisen aikapulan varsinkin liikunnan suhteen. Tulin myös valinneeksi työn, josta kyllä pidän, mutta jota ei oikein voi ulkotiloissa tehdä, joten työpäivät kuluvat pakosti sisällä. Työmatkapyöräily on minulle henkireikä, jolloin saan nauttia ulkoilusta, omasta ajasta ja liikkumisesta. Varsinkin näin syksyllä jokainen aamu on juhlaa. Iltapäivät eivät niinkään, mutta eivätpä ne olisi sitä bussipysäkillä seistessäkään.






Näistä nautin
  • tihkusateesta kasvoilla
  • pakkasen tuoksusta
  • kun vesi lentää sivuille ison lätäkön läpi ajaessani
  • siitä kun aamut pimenevät ja kadut tyhjenevät kesäpyöräilijöistä
  • vapaudesta aamun aikataulun suhteen
  • ettei kukaan keskeytä ajatuksiani
  • kun joskus harvoin tuuli puhaltaa mereltä meille saakka ja kietoo minut ihanaan tuoksuunsa

   Näistä en nauti
  • kerrospukeutumisesta, vaatteiden vaihdosta ja suihkusta työpaikalla
  • kuraisten vaatteiden kuivumaan ripustelusta
  • kiireen tunnusta iltapäivisin kun lapsi odottaa hoidossa hakijaa 

Yleensä kuljen ennen pahimpia ruuhka-aikoja, mutta tällä viikolla matkasin kahtena päivänä ensiapukurssille bussilla ja junalla juuri silloin kun kaikki muutkin olivat liikkeellä. Kontrasti hiljaisen hiekkatien ja täpötäyden junan välillä oli niin valtava, että saatoin vain huokaista helpotuksesta ettei sitä tarvitse päivittäin kokea.

Blogger Widget