lauantai 25. helmikuuta 2017

Hiihtoretki Solvallasta Espoon keskuspuistoon

Aurinko oli vihdoin tullut esiin monen harmaan päivän jälkeen. Olin ollut edellisenä päivänä iltaan saakka töissä ja lapset olivat lähteneet mummolaan hiihtolomalle. Saatoin hyvillä mielin lähteä hiihtoretkelle keskellä päivää. Eväät reppuun, sukset kainaloon, bussilippu taskuun ja kohti Nuuksiota. Peukut ja varpaat pystyssä että edellisen vuorokauden aikana satanut lumi riittäisi hiihtämiseen. Aioin hiihtää Solvallasta kohti kotia, niin pitkälle kuin mahdollista.

Sovallan kuntorata. latu


Jäin bussin kyydistä Haltian luontokeskuksen kohdalla, kävelin mäen ylös Solvallan urheiluopiston parkkipaikalle ja laitoin sukset jalkaan. Pakkasta oli muutama aste ja aurinko kimmelsi lumella, oli mitä parhain hiihtosää. Mitään ladulle johtavia opasteita en nähnyt, joten jouduin vähän aikaa miettimään mihin suuntaan lähden. Kierrettyäni melkein täyden lenkin Solvallan kuntorataa, saavuin risteykseen josta lähti yhdyslatu Pirttimäkeen. Tässä kohtaa huomasin selkäni takana kyltin kielletystä hiihtosuunnasta, olin sattumalta tullut hiihtäneeksi kuntorataa oikeaan kiertosuuntaan. Tähän risteykseen olisi Haltialta päässyt lyhyempääkin reittiä, mutta sitten olisin ilmeisesti kiertänyt lenkkiä väärään suuntaan ja samalla olisi myös jäänyt näkemättä koko reissun kauneimmat maisemat.

Solvallan kuntorata, latu


Hiihtelin hiljalleen kohti Pirttimäkeä. Haastetta toivat jyrkät ja kapeat laskut. En tullut laskeneeksi kuinka monta "vaativa lasku" -kylttiä Solvalla-Pirttimäki välillä oli, mutta enemmän kuin tarpeeksi niitä löytyi. Lisäksi lunta oli vain muutama sentti jäisen pohjan päällä. Varsinkin jyrkimmissä mäissä jää oli täysin näkyvissä. Tämä teki alamäistä vähintäänkin jännittäviä, varsinkin uuden kameran keikkuessa olalla. Esimerkiksi alla näkyvässä mäessä otin suosiolla sukset pois ja siirryin pientareen puolelle.

Unelmoin matkalla Pirttimäen kahvilan antimista, mutta olin vielä kilometrin päässä kahvilasta sen sulkemisaikaan. Pysähdyin syömään omia eväitä ja jatkoin matkaa kohti Oittaata. Pirttimäen jälkeen latuväylä leveni, mäet olivat loivempia ja maisema muuttui avarammaksi. Pirttimäki-Oittaa väli oli myös ainoa, jossa oli edes jonkinlainen latu.

Pirttimäki-Oittaa. latu


Suht nopeasti olinkin jo Oittaan tuntumassa. Oittaan kahvila olisi ollut auki, mutta siellä käynnistä olisi tullut reilun kahden kilometrin lisämatka hieman tylsää latua pitkin. Arvelin myös, että olisin suunnannut kahvilasta todennäköisemmin bussipysäkille kuin takaisin ladulle. Läksin kohti etelää vaikka edessä oleva alusta näytti aika haastavalta. Täällä ei voinut enää mitenkään puhua ladusta. Näkyvissä oli vain jäätä ja jäistä lunta.



Ilmeisesti vastikään kulkenut latukone oli vienyt viimeisetkin lumet jään päältä. Kamera pysyi tällä osuudella visusti repun suojissa. Kehä III:lle saapuessani oli sitten lopulta otettava sukset pois jalasta. Vähän aikaa ihmettelin Bembölen myllyn raunioita, mutta sitten vilu pakotti jatkamaan matkaa. Kävelin isojen teiden ali ja Ikean kohdalla pääsin taas suksille.



Tiesin että Oittaalta pitäisi päästä hiihtämään Espoon keskupuistoon, mutta en ollut katsonut reittiä kartasta kovin tarkasti. Kysäisin tietä kahdelta ostosreissulla olleelta herrasmieheltä ja sain heiltä vahvistuksen, että valitsemaani tietä pääsee Turunväylän ali. Hekään eivät osanneet neuvoa tarkkaa reittiä Keskupuistoon, arvelivat kuitenkin että minun pitäisi vielä jatkaa itään päin. Hetken mietiskelimme reittivaihtoehtoja ja juttelimme siitä ettei aina tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan vaan että kaupunkimetsistäkin löytyy samoiltavaa. Sitten jatkoin matkaani ja pian tulin risteykseen, josta olisi tullut kääntyä Kauniaisten Kasavuoren suuntaan. Kasavuoren kupeesta olisi pitänyt jatkaa Turunväylän pohjoispuolta Koivuhovin asemalle saakka. Päähäni oli kuitenkin iskostunut virheellinen ajatus, että minun pitäisi ensin päästä moottoritien eteläpuolelle joten jatkoin matkaani kohti alikulkua.



Keski-Espoon urheilupuiston takana meinasin jo luovuttaa, mutta tapaamiltani miehiltä saamieni tsemppien voimalla päätin kävellä Tuomarilan ja Sunan läpi keskuspuistoon. Venus nousi taivaalle ja sen avulla suunnistin reilun kahden kilometrin matkan Sunan huuhkajanportille Keskuspuiston laidalle.

Espoon keskuspuistossa ladut kulkevat suurelta osalta omalla väylällään kävelytien vieressä. Näin ollen ne pysyvät suhteellisen hiihdettävinä vaikka lunta olisikin vähän. Pääsinkin pimenevässä illassa viimeiset kilometrit kotiin suksia enää pois jalasta ottamatta. Väsyneenä, mutta onnellisena mietin, että seuraavan kerran otan kartan mukaan vaikka kotikaupungin laduila ja kaduilla hiihdänkin.





lauantai 18. helmikuuta 2017

Hanikan luontopolkua tutkimassa

Kauniina tammikuisena aamuna kaksi äitiä ja kaksi pientä poikaa suuntasi Hanikan luontopolun maastoon. Noin viiden kilometrin pituinen luontopolku Espoon Soukassa pitää sisällään niin kallioita, metsää, pitkospuita kuin merenrantaakin. Viime itsenäisyyspäivänä kävimme täällä etsimässä rannan läheisyydessä olleita geokätköjä. Tällä kertaa lähdimme liikkeelle luontopolun itäpuolelta, Alakartanontien urheilukentän vierestä.

Kävelimme polkua myötäpäivään aamuauringon säteiden siivilöityessä puiden oksien läpi. Lapset löysivät heti paljon tutkittavaa ja askel kulki kevyesti ylämäkeenkin.

Hanikan luontopolku

Pian poikkesimme varsinaiselta luontopolulta pois ja pojat kiipesivät kilvan kallioita pitkin ylöspäin, etsien kaikkein korkeinta kohtaa. Kallion päällä leikittiin piilosta, syötiin eväitä ja laskettiin mäkeä. Aikuisilla oli aikaa jutella ja katsella maisemia. Puiden takana pilkotti meri ja sen takana voimaloiden piiput, kaupunkimetsässä kun oltiin.

Hanikan luontopolku



Hanikan luontopolkuHanikan luontopolku

Pienellä alueella riitti niin paljon tekemistä, että lopulta emme jatkaneet luontopolkua ollenkaan eteenpäin, vaan palasimme samoja jälkiä pitkin lähtöpaikkaan. Koko aamupäivä oli kulunut ihan hujauksessa, eikä mikään ihme. Eihän tätä paljon parempaa leikkipuistoa voisi nelivuotiaille keksiä.

Hanikan luontopolku

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Kolmen vuodenajan makuupussi lapselle

Mitä kevyempi makuupussi lapsellani on, sitä kevyempi on omakin kantamukseni. Lapsella pitää kuitenkin olla varmasti lämmin, jotta retkeily olisi kivaa. Siksi päätin tehdä hieman vertailua uuden makuupussin hankinnan tullessa ajankohtaiseksi.

Tähän saakka kevät-kesä-syysretket lasten kanssa on tehty alla olevassa kuvassa näkyvällä kombinaatiolla.

Meidän perheen makuupussit
Vasemmalla oma Rab Ascent 500 (naisten mukavuuslämpötila +1°C). Vieressä esikoisen Deuter Starlight Exp, jonka pituutta voi säätää vetoketjulla. Pituudensäätömahdollisuus on ollut kätevä, sillä molemmat lapset ovat voineet  käyttää samaa makuupussia. Tätä Deuterin pussia on nyt käytetty viitenä kesäkautena ja käyttöikää on vielä paljon jäljellä. Lämminverinen lapsi on nukkunut siinä tyytyväisenä alhaisimmillaan +5°C:ssa. Viimeisenä rivissä on kuopuksen Ticket to Heaven -merkkinen untuvamakuupussi, joka on tarkoitettu rattaissa käytettäväksi. Se on toiminut hyvin telttamakuupussinakin. Tosin kuopus on aika liikkuvainen ja nukkuukin useammin makuupussin vieressä kuin sen sisällä.

Ensi kesänä kuopus ei enää mahdu Ticketin rataspussiin eli tarvitaan toinen juniorikokoinen makuupussi. Vaihtoehtona on, että kuopus saa esikoisen vanhan makuupussin ja esikoiselle ostetaan pienikokoinen aikuisten makuupussi. Esikoiselle ostettava aikuisten pussi voisi olla aikaisempaa lämpimämpi untuvamakuupussi. Nykyinen Deuterin makuupussi jäisi myös esikoisen partioretkikäyttöön.

Retkeilijät:
Esikoinen, melkein 8v, n. 140 cm
Kuopus, melkein 4v,  n. 110 cm

Retki-lehti listasi numerossa 4/2010 lasten makuupusseja. Muutama tuossa jutussa ollut pussi on vieläkin myynnissä, mutta suurin osa malleista on uusiutunut. Tein nyt katsauksen tällä hetkellä myynnissä oleviin lasten kolmen vuodenajan makuupusseihin. Olen rajannut vaihtoehdot max n. 1kg painaviin makuupusseihin. Eihän omanikaan paina sen enempää.

Lasten makuupussien lämpötila-arvoille ei ole samanlaista standardia kuin aikuisten pusseissa. Osa valmistajista ilmoittaa jonkinlaisen, ilmeisesti aikuisten pusseihin perustuvan arvion, osa ei mitään. Makuupussien vertaaminen on siksi hankalampaa kuin aikuisten pussien kohdalla. Lapset, kuten aikuisetkin, ovat toki erilaisia. Toiset palelevat herkästi, kun taas toiset eivät ole kylmästä moksiskaan.

Yhtä lukuun ottamatta kaikki tarjolla olleet lasten makuupusssit olivat kuitupusseja. Vauvoille kyllä löytyy untuvamakuupusseja, mutta leikki-ikäisille niitä ei ilmeisesti kannata valmistaa. Ainoat löytämäni isommille lapsille suunnatut makuupussit olivat puolalaisen Cumuluksen valikoimasta. Cumuluksen lasten makuupussien ilmoitetut lämpötila-arvot eivät täytä ainakaan omia kolmen vuodenajan makuupussin kriteerejäni. Halusin kuitenkin ottaa ne mukaan, koska ne olisivat painonsa puolesta kovin houkuttelevia. Cumulukseltahan saa makuupusseja myös mittatilauksena ja yli 140cm:lle lapsille he suosittelevatkin tilaamaan aikuisten makuupussin lyhennettynä versiona.

Untuvan kohdalla itseäni mietityttävät eettisyyskysymykset. Cumuluksen sivuilta ei käynyt ilmi muuta kuin että untuva on Puolasta. Kysyin asiasta sähköpostilla ja saamani vastauksen mukaan he käyttävät vain kuolleista linnuista peräisin olevaa untuvaa.

Tämä lista on itse kokoamani, en ole tehnyt yhteistyötä minkään valmistajan/myyjän kanssa.


Onko sinulla kokemuksia näistä tai jostain muista lasten makuupusseista?


Kuitumakuupussit:


Vaude Dreamer Adjust 350S
  • hinta n. 80€
  • käyttäjän pituus max 140cm
  • paino 900g
  • mukavuuslämpötila 0°C
    Vaude Dreamer Adjust 350S lasten makuupussi
    Vaude Dreamer Adjust 350S, kuva: Vaude.com
  • hinta n. 80€
  • käyttäjän pituus max 160cm
  • paino 1050g
  • mukavuuslämpötila 0°C

Vaude Dreamer Adjust 450 makuupussi lapselle
Vaude Dreamer Adjust 450, kuva: Vaude.com
 
Halti Cyclon 15 JR

  • hinta n. 90€
  • käyttäjän pituus max 150-160cm
  • paino 800g
  • mukavuuslämpötila (comfort) +6°C
Halti Cyclon 15 JR makuupussi lapselle

Cyclon 15 JR, kuva: Halti.fi 

Haglöfs Ara +6
  • hinta n. 80€
  • käyttäjän pituus max 150cm
  • paino 1100g
  • mukavuuslämpötila +6°C

Haglöfs Ara +6 lasten makuupussi
Haglöfs Ara +6, kuva Haglöfs.se

  • hinta n. 85€
  • käyttäjän pituus max 130cm
  • paino 750g
  • mukavuuslämpötila: ei ilmoitettu

Deuter Little Star EXP makuupussi lapselle
Deuter Little Star EXP, kuva: Deuter.com


Deuter Starlight EXP
  • hinta n. 100€
  • käyttäjän pituus max 140/170cm. Pituus säädettävissä vetoketjulla.
  • paino 1kg
  • mukavuuslämpötila: ei ilmoitettu, oma hyvin lämminverinen lapsi on tarjennut +5°C:ssä.
Deuter Starlight EXP lasten makuupussi
Deuter Starlight EXP, kuva: Deuter.com 




Little Mammut MTI 140L

  • hinta n. 100€
  • käyttäjän pituus max 105/140cm. Pituutta säädetään jalkopäässä olevalla vetoketjulla.
  • paino 850g
  • mukavuuslämpötilaa ei ilmoitettu
Päivitys 09/17: Tästä pussista on kaksi eri pituista, säädettävää versiota: 140L   ja 160L
Little Mammut MTI 140L lasten makuupussi
Little Mammut MTI 140L, kuva: Mammut.com


Mammut Lahar MTI Junior 140cm (160cm)

Päivitys 09/17: Tätä pussia ei enää valmisteta. Korvaava pussi Little Mammut MTI 160L
  • hinta n. 90€
  • käyttäjän pituus max 140(160 cm) 
  • paino 650(740g)
  • mukavuuslämpötilaa ei ilmoitettu
  • kaksi eripituista versiota saatavilla
Mammut Lahar MTI Junior 140cm (160cm) makuupussi lapselle
Mammut Lahar MTI Junior, kuva: Mammut.com
Marmot Kid's Trestles 30
  • hinta n. 100€
  • käyttäjän max pituus n. 150cm
  • paino 1.16kg
  • mukavuuslämpötila -1°C
  • https://marmot.com

Marmot Kid's Banzai Trestles 35
  • hinta n,. 90€
  • käyttäjän max pituus 121 cm
  • paino 923g
  • mukavuuslämpötila +2°C
  • https://marmot.com
 

Untuvamakuupussit:


Cumulus Junior 150
  • hinta n. 130€
  • käyttäjän pituus max 145cm
  • paino 410g
  • mukavuuslämpötila +13°C
Cumulus Junior 150 untuvamakuupussi lapselle
Cumulus Junior 150, kuva: Sleepingbags-cumulus.eu

  • hinta n. 145€
  • käyttäjän pituus max 145cm
  • paino 530g
  • mukavuuslämpötila +9°C

Cumulus Junior 250 untuvamakuupussi lapselle
Cumulus Junior 250, kuva: Sleepingbags-cumulus.eu


sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Pimeällä Porkkalanniemellä

Porkkalanniemi on kuulemma parhaita paikkoja pääkaupunkiseudulla, jonne lähteä karkuun valosaastetta. Niinpä kun säätiedotus lupasi pilvetöntä taivasta sekä tuuletonta ilmaa ja avaruusäätiedotus lupaili kohtalaista mahdollisuutta revontuliin täällä etelässäkin, nappasin kameran kyytiin ja lähdin iltasella ajelemaan kohti Porkkalaa.

Auton mittari näyttä -1C, tien pinta oli todennäköisesti pelkkää mustaa jäätä ja  sumu peitti näkyvyyden paikoittain aivan täysin. Nämä olosuhteet ja tietoisuus siitä, että Porkkalanniemellä vaeltaa yksi jos toinenkin kauris ja hirvi, saivat ajelemaan aika hitaasti 20 kilometriä Jorvaksentieltä niemen kärjen parkkipaikalle. Loppua kohden tie kapeni kapenemistaan, radiossa soi Himin Join Me In Death ja muistelin kuinka lapsena ajettiin pois mummulasta kapeaa katuvalotonta tietä, jonka ylle talviset puut kaartuivat. Tuolloin lapsena minua pelotti niin, että ryömin aina takapenkin jalkatilaan piiloon. Nyt vaihdoin kanavaa ja ysäripoppi karkotti moiset ajatukset mielestä. Kun sumu välillä hälveni, Orion loisti kirkkaana edessäni tien yläpuolella.

Niemenkärkeä lähimmällä parkkipaikalla oli kaksi autoa parkissa ja vaikka auton valojen sammuttua tuntui hetken että olisin ollut pimeässä säkissä, mieltä rauhoitti kuitenkin se että tiesin etten ole yksin, vaan paikalla on muitakin retkeilijöitä tai kuvaajia. Laitoin otsalampun vihreän valon päälle ja lähdin etsimään polkua niemenkärkeen. Jostain syystä Porkkala on jäänyt minulta aiemmin käymättä ja olisin tietysti voinut käydä valoisalla katsastamassa paikan, mutta meni se näinkin. Polku niemenkärkeen oli onneksi merkitty täplillä, jotka hehkuivat otsalampun valossa.

Kuten on ehkä jo tullut ilmi, merenrannat ovat minulle tärkeitä paikkoja. Aaltojen ääni kalliota vasten luo turvallista tuntua eikä minua oikeastaan pelottanut yhtään. En ollut ajatellut tätä etukäteen, mutta olen varma että vaikka Nuuksion metsässä yhtä pimeässä paikassa olisi mieli ollut paljon levottomampi.

Nautiskelin muutaman tunnin pimeitä rantoja kierrellen ja etsien sopivaa valokuvauspaikkaa. Joka suunnassa merellä tuntui vilkkuvan valoja, jotka toivat pitkällä valotusajalla otettuihin kuviin oman hehkunsa. Jotenkin en tällä kertaa löytänyt kohtaa, jossa olisin saanut mieluisia kuvia, mutta muuten retki oli onnistunut. Vain eväiden puute sai minut lopulta palaamaan autolle ja kotiin.



Blogger Widget