maanantai 10. heinäkuuta 2017

Kesäloma alkoi Lonnan saunasta

Perjantai-iltapäivällä istuin ystävän kanssa laivassa, kauppatorilta ostettu mansikkarasia sylissä. Aurinko paistoi ja meri kimmelsi ympärillä. Kesän viimeinen työpäivä oli takana, loma edessä. Ei tuntunut oikein miltään. Ei perjantailta, ei arkipäivältä, ei lomalta. Repussa oli pyyhe ja uikkarit, suuntana pieni Lonnan saari Helsingin edustalla, Kauppatorin ja Suomenlinnan välissä. 

Lonna, Helsinki


Lonna, vanha miinanraivaussaari avattiin yleisölle jo muutama vuosi sitten, mutta tänä kesänä sinne tuli itseäni kiinnostava palvelu eli yleinen sauna. Saunan lisäksi saarelta löytyy vohvelikahvila, ravintola sekä vuokrattavat juhlatilat. JT-linesin alus kuljettaa saarelle Kauppatorilta vajaassa kymmenessä minuutissa. Saarelta löytyy myös vierasvenelaituri omalla veneellä kulkeville.

Lonna, Helsinki




Olin varannut saunan kello neljäksi. Saunaan voi mennä myös ilman etukäteisvarausta, mutta sinne otetaan kerralla vain rajattu määrä saunojia, joten varaamalla säästyy mahdolliselta pettymykseltä. Vohvelibaarin tiskiltä saimme kauniit saunakorit, joista löytyi laudeliina ja muki. Sen jälkeen opas johdatti meidät uutuuttaan tuoksuvalle saunarakennukselle. Vohvelibaarista olisi voinut myös ostaa juomia mukaan saunalle, muttta tällä kertaa tyydyimme raikkaaseen veteen.

Lonna, Helsinki

Lonna, Helsinki
Pukuhuonetilat olivat hieman ahtaat, lisää tiloja on ilmeisesti luvassa seuraavalle kesäkaudelle. Itse saunaan astuessa suusta pääsi ihastuksen huokaus, niin kaunista siellä oli. Saunassa oli mukava tasainen lämpö joka paikassa ja kiukaasta lähti hyvät löylyt. Pesutilat olivat lattiatasossa, lauteiden alla. Lauteet sijaitsivat parvella ja lauteilta avautui näköala merelle. Ikkunan editse lipuivat isot risteilylaivat.

Lonna, Helsinki



Suurten laivojen aiheuttamien aaltojen takia saunalla ei ole laituria eikä hiekkarantaa. Uimaan kyllä pääsee, mutta uintitossut ovat ehdottoman suositeltavat. Ilman niitä pohjan isojen pyöreiden kivien päällä kahlaaminen olisi varmasti ollut aika ikävää.

Lonna, Helsinki

Saunomisen jälkeen nautimme vohvelibaarin antimista. Itse baarissa oli aika rasvainen tuoksu, mutta yläkerran ravintolan edesssä oli ulkopöytiä, jotka olivat myös vohvelibaarin käytössä. Paikka oli nytkin kaunis, mutta voin vain kuvitella miten tunnelmallista täällä on pimeänä, mutta lämpimänä elokuisena iltana.

Jaoimme puoliksi lohi- ja raparperivohvelin, näin kummankaan ei tarvinnut päättää haluaako suolaista vai makeaa. Ehdottomasti hyvä valinta. Lohivohveli oli hyvä, mutta raparperihillo oli suussasulavaa. Vohveleihin täydellisesti sopiva valkoviini kruunasi aterian. Alkoi jo olla lomafiilis.

Lonna, Helsinki





4 kommenttia:

Blogger Widget